|
|
SYDÄNRETKI / SYYSPATIKKA |
|
JYVÄSKYLÄN SYDÄNYHDISTYS
YHTEISTYÖSSÄ KYLÄYHDISTYKSEN KANSSA MAAILMAN SYDÄNPÄIVÄN KUNNIAKSI |
|
Patikoijat valmistautuvat reitille
Anne Ijäs ja Leena Nieminen askeltavat ensimmäistä suoraa
Reitillä olleet kilpailukysymykset teettivät päänvaivaa
Ihmetystä kerrakseen...
Muikkulammen rantaan on noussut asuntoalue. Järvisten porttia komistaa lintuveistokset joiden laji ei selvinnyt Pertti eikä Atte Laakalle, vaikka patikan aikana syntyi kahdeksan muun lajin havainto
Syksyinen metsä oli värikäs ja raikas. Pertti ja Pekka onnistuivat rastien asetuksessa, yhtään paikkaa ei ohitettu vastaamatta
Jyväskylän Sydänyhdistyksen Marja-Liisa Nieminen toimi kilpailun sihteerinä ja ylituomarina
Sydänyhdistyksen lahjoittama Omron verenpainemittari laitettiin heti käyttöön. Yhdistyksen tapahtumien suvi ei näkynyt ainakaan puheenjohtajana toimivan työmiehen paineissa. Mittaaja Mirja Paavola hämmästelee.
Verenpaineen
mittausten väliajoilla Mirja oli "pääletunpaistaja". Tällä
laitteella laitteella lettuja paistuu helposti tuhat päivässä.
Risto Vakkilainen selvitti syyspatikan kilpailutehtävät parhaiten. Yhdeksän kymmenestä oikein oli halauksen paikka. Kivelän Irene, porukan ainut ohitusleikkauksen kokenut patikoija suoritti osuutensa urheasti ja tehosti menoa sauvoilla. Kuvat: Työmies Nieminen |