PAUNETTI

Uuraisten Jokihaarassa Paunetti innostaa tiedon valtatielle

Uuraisten Jokihaarassa on vuoden ajan askaroitu tietoyhteiskunnan kansalaistaitojen parissa. Viime keväänä kyläyhdistys osallistui Opetusministeriön ideahakuun ja sai Paunetti-hankkeensa tuettavien joukkoon.
Vuosi sitten kyläyhdistys palkkasi kyläasiainhoitajakseen Jukka Haaparannan. Hänen tehtäviinsä on kuulunut vierihoitokoulutuksen toteuttaminen. Yhdistys hankki OPM:n avustuksella kannettavan tietokoneen, jonka avulla kyläläisiä on tutustutettu internetin ja sähköpostin käyttöön tutun turvallisesti omissa kodeissaan.

Uutta tekniikka ja internetyhteyksiä hankittu

Vierihoitokoulutuksen ja kylän oman verkkopalvelu Paunetin myötä ihmiset ovat innostuneet hankkimaan koneita ja vaihtamaan vanhoja tehokkaampiin. Internetliittymien ja sähköpostin käyttäjien määrä on Paunetti-hankeen myötä lisääntynyt parillakymmenellä.
Jokihaaran verkkopalvelu www.paunetti.fi on kyläläisten tiedotuskanava. Siellä kerrotaan tulevista tapahtumista ja pian tapahtuman jälkeen on kyläläisillä mahdollisuus lukea sivuilta miten tapahtuma onnistui. Sivuilta löytyy kyläläisten sähköpostiluettelo ja kylän yritysluettelo. Sivuilla on mahdollisuus palautteen antamiseen ja linkkejä eri aiheisiin löytyy runsaasti.

Taitelija Veikko Hokka on esimerkkinä muille

Viitisentoista vuotta sitten synnyinsijoilleen palannut Veikko Hokka asustaa vaimonsa Hellin kanssa itse rakentamaansa taloa Jokihaarassa. Veikko on parikymmentä vuotta harrastanut englanninkielen opiskelua ja reilu kymmenen vuotta sitten hän hankki oman tietokoneen. Ensimmäinen kone oli Amiga, jota käytettiin disketeiltä. Koneessa oli tulostin, joten se helpotti englanninkielistä kirjeenvaihtoa Amerikassa asuvan serkun kanssa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kielitaitoa ja tietotekniikkaa. Erilaisten muistiinpanojen kokoaminen on ollut alusta saakka Veikko Hokan yksi tietokoneen käyttötapa. Koneeseen on tallennettu päivittäin säätila ja lumipeitteen vahvuus.
Amigan jälkeen Veikko hankki kannettavan tietokoneen, joka kävi nopeasti riittämättömäksi ja pian pöydällä komeili ensimmäinen varsinainen pöytäkone eli nimetön PC. Tähän koneeseen Veikko hankki monenlaista oheislaitetta. Viisi vuotta sitten Hokan talossa oli kylän ensimmäinen digitaalikamera. Väritulostimella syntyneet kuvat matkasivat kirjeen mukana Amerikkaan. Veikko Hokka on valokuvauksesta, maalaus- ja kuvanveistotaiteista sekä musiikista innostunut eläkeläinen. Olohuoneen seiniä koristaa isännän itsensä maalaamat taulut ja pihamaalla on oikea patsastarha.
"Tietotekniikka on hyvä ajankulu ja auttaa pitämään aivot virkeinä. Ohjelmien ja liittymien salasanat ovat tallessa omassa päässä ja löytyvät tarvittaessa nopeasti ja varmasti" sanoo Veikko Hokka.



Veikko ja Hellin Hokan pirtissä ei tule aika pitkäksi. Välillä 
surffaillaan netissä ja päälle kuunnellaan elävää musiikkia.





 

 

 

 

 

 

 

 

Kyläasiainhoitaja Jukka Haaparanta ja taitelija Veikko 
Hokka ihastelevat uuden Acer Veriton tietokoneen mahdollisuuksia.

 

Kylän komein mylly on nyt Hokan talossa

Ruokahalu kasvaa syödessä, näin kävi Veikko Hokan tietotekniikan kanssa. Kun Jukka Haaparanta asensi vanhaan PC-koneeseen internet- ja sähköpostiliittymää tuli auttamattomasti vastaan koneen rajat ja niinpä Jukka ja Veikko suuntasivat Jyväskylään tietotekniikkaostoksille.
"Tuo on Hellille mieleen" totesi Veikko Hokka Kampus Datan tietokonevalikoimista löytyneen Acer Veriton edessä. Kone oli aivan viimeistä uutta ja esittelykierroksella ympäri maata. Veikon haave päästä kyseisen koneen omistajaksi kariutui. Kone ei ollut myytävänä vaan sen seuraaja, edellistä paremmilla suoritusarvoilla oleva Veriton FV 2-malli.
Veriton mallissa on litteä ttf-näyttö ja itse kone yhdistetty kokonaisuudeksi. Kaikki liitännät on toteutettu USB:n avulla. Koneen ytimenä on 800 MHz:n Pentium-prosessori. Modeemi, verkko- ja äänikortti ja kaiuttimet ovat kaikki koneen kotelon sisällä vakioasennuksessa. Näppäimistössä on rivi "helppokäyttönäpäimiä" mm. netin ja sähköpostin avaamiseksi yhdellä napin painalluksella. Muistia ja kovalevytilaa on riittävästi. Hokan hankkima kone on harvinainen koko maassa.
"Ei minullakaan ole taskuja viimeisessä paidassa" totesi Veikko, kun selvisi, että kone maksaa melkein kaksikymmentätuhatta.
Uuden koneen lisäksi Veikon tietokonepistettä komistaa uusi USB-liitäntäinen diakanella varustettu skanneri. Vanha digitaalikamera istui kokonaisuuteen adapterin avulla.

Hokan perheessä hyödynnetään uutta tekniikkaa

Jokihaara on vajaan 30 kilometrin päässä Jyväskylästä. Lyhyestä välimatkasta huolimatta sanomalehden jakelu ei toimi varhaiskannossa ja viikonloppuisin lehti ei tule edes omaan laatikkoon. Hokan perheessä on uuden tietokoneen myötä siirrytty uudele tasolle. Uutiset Keskisuomalaisen ja Keski-Pohjanmaan sivuilta luetaan internetin välityksellä.
Vaikka Hokan pariskunta käy viikottain kirkonkylällä asioilla, hoitavat he pankkiasiat nykyään tietokoneen avulla.
Internet lehtien juttutarjonta tyydyttää, mutta kuolinilmoituksia he kaipaavat myös lehtien sähköversioihin.
Veikko Hokka harrastaa musiikkia. Tuvasta löytyy kaksi- ja viisirivinen hanuri, kannel ja sähköurut midiliitännällä. Tuttavan kanssa on työn alla sähköurun ja tietokoneen yhdistäminen jolloin Veikko pääsisi kokeilemaan säveltämistä.
Joululahjaksi hankkimansa matkapuhelimen toiminnat ovat Hokat opiskelleet kannesta kanteen. Tekstiviestien käytön jälkeen vuorossa oli matopeli, jonka loppunumeroiksi jäi 44-49 isännän jäädessä niskan päälle.

                                            Teksti ja kuvat: Mikko Nieminen