PAUNETTI
Jokihaaran Kesän avaus

Aurinko ja upea ohjelma saattelivat kesän Jokihaaraan

Aittakioski Paunetin ja Jokihaaran Kesän avaus on merkki alkavasta kesästä. Tänä vuonna kesäkelit ovat antaneet odotuttaa itseään mutta kuin tilauksesta tuntia ennen tilaisuuden alkua pilvet kaikkosivat ja aurinko paistoi täydeltä terältä.

Musiikista ja puheista koostuneen ohjelman aloitti tutun turvallisesti Taisto Lähteelä haitarillaan. Yllätysohjelmanumeroksi olimme onnistuneet saamaan paikalle tikkakoskelaisen kultakurkun Inkeri "Inkku" Parkkosen. Inkun ja Taiston yhteistyö pelasi ja yleisö sai nauttia hienosta laulutuokiosta. Inkulta on juuri ilmestynyt pitkäsoittolevy Unelmani, jota voi kesän mittaan hankkia omakseen Aittakioski Paunetista.

Avauspuheessa käytiin kirjojen valtakunnassa

Kesän avauspuheen pitäjä löytyi Jokihaaran kylästä. Tuore kyläläinen Marja-Leena Mutka kertoi kokemuksiaan kirjasta, kirjastosta ja kuinka lukemisen avulla voi muuttaa surut iloksi ja köyhyyden rikkaudeksi.

Marja-Liisa Mutka on Uuraisten kirjaston uusi virkailija ja hoitelee kirjastotöiden ohella kunnan tiedottamista. Marja-Liisan voitte tavata Jokihaaran raitilla kolmen villakoiran narujen päästä.

Rumpujen rytmiä

Jokihaaralaisille tarjottiin Kesän avauksessa jotain erikoista. Jyväskylästä kotoisin oleva Djemberumpuryhmä MARAKATIT koostuu kuudesta toisilleen sukua olevasta lapsesta ja kahdesta aikuisesta. Ryhmä soitti jokihaaralaisille kahteen otteeseen.

Erikoisen hienon rytmitajun omaava ryhmä on hankkinut soittimensa maista, joissa rumpujen soitto kuuluu arkeen ja juhlissa rummut soivat tuntikausia.
Marakattien kappaleet ovat rytmejä, ryhmän vetäjä Börje Brandt kertoi mitä mikin rytmi on nimeltään ja kuinka se on syntynyt ja missä sitä soitetaan.

Jokihaara nousee auringonkukkien myötä

Kesän avauksen varsinaisen juhlapuheen piti Kuusitien mies Jorma Laulumaa. Jorma oli selkeästi provosoitu kisailemaan tänä kesänä auringonkukan kasvatuksessa Uuraisten mestaruus mielessään.
 

Jorma vertasi auringon kukan kasvatuksen tavoitteellisuutta perheen, kodin jopa yhdistyksen tavoitteisiin. Monilla on vikana asettaa alunperin tavoite liian korkealle. Jorma neuvo oli aloittaa vaatimattomasti, tarkentaa tavoitetta matkan varrella. Jorman kukan kasvatuksen tavoitetta oli jo tässä vaiheessa kesää tarkennettu pari kertaa.

Molkassa mestaruus jäi jälleen Jokihaaraan

Jokihaaran neljäs Molkkaturnaus oli todellinen jännitysnäytelmä. Kolmesta mukana olleesta joukkueesta jokainen johti kisaa vuorollaan. Kukkaisjoukkueet Auringonkukan kasvattajat ja Orvokin kasvattajat edustivat molemmat Jokihaaraa, kolmas joukkue oli Marakattien eli Brandtin-suvun joukkue.

Voittajajoukkueessa heittivät: Aki Lähteenmäki, Heli Johansson, Juhani Johansson, Eino Friman, ja päällysmiehenä Jorma "auringonkukkamies" Laulumaa.

Upean ohjelman lisäksi vieraille tarjottiin jäätelön ja kioskiherkkujen lisäksi Haaparannan Jukan paistamia lettuja ja Kankaan Vesan grillaamia makkaroita ja palanpainikkeeksi Henttosen Railin ja Lähteelän Seijan keittämää Juhla-Mokkaa.


Kioskimyyjinä avajaisissa toimivat Markus Lampinen ja Milla Rannila. Heidän lisäkseen juontaja Markku Pylkkö esitteli muut kesän kioskilaiset: Sini Leppäsen, Kosti Salmisen, Marjukka Kivelän ja Jussi Niemisen. 

Molkan tulokset

Marakattien kotisivulle

Teksti ja kuvat: MIKKO NIEMINEN